Millaisia kirjoja haluaisin lukea loppuvuoden aikana?

Luontokirjojen ja elämäntaito-oppaiden parissa kohti vuoden viimeisiä päiviä

Syksy on vasta kolkuttelemassa ovella, kun kirjoitan tätä postausta kotikoneeni äärellä. Istun jalat ristissä pehmoisen pörrömaton päällä ja kuuntelen ikkunan takana ropisevaa vesisadetta.

Olen avannut kirjaston tietokannan ja selaan puhelimeltani uskollista lukulistaani. Pohdin, millaisia kirjoja haluaisin tulevien viikkojen ja kuukausien aikana lukea.

Olen viime aikoina huomannut, että kirjallisuuden lajityypit, joita yleensä tykkään lukea, eivät enää tuota samanlaista mielihyvää kuin aiemmin. Luulen, että olen lyhyen ajan sisään lukenut liian monta kirjaa, jotka ovat olleet aiheiltaan liian raskaita ja pitäneet sisällään liian monta surullista tarinaa.

Tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin rauhoittaa levotonta mieltäni luontoelämyksien, elämäntaidon, tavallisen ihmisen elämään keskittyvien ja hyvää mieltä tuottavien teosten parissa. Haluan lukea tarinoita, jotka eivät aiheuta useamman päivän kestävää alakuloa. Haluan inspiroitua, innostua ja positiivisesti yllättyä lukemastani!

Kaipaan käsin kosketeltavia tarinoita juuri nyt, tässä hetkessä elettävästä elämästä.

Pidän vesisateesta, mutta tänä iltana mieleni ei tee lähteä ulos. Katselen ja kuuntelen vesisadetta mieluummin oman kotini pörröiseltä matolta käsin. Kaiken lisäksi kirjasto taitaa olla jo suljettu tähän aikaan illasta.

Onneksi elämme internetin ihmeellistä aikaa.

Kaikkien saavutettavissa oleva ja internetin syövereissä sijaitseva kirjaston tietokanta osoittautuu jälleen kerran oivalliseksi apuvälineeksi. Kirjoitan hakukenttään muutamia hakusanoja, joilla toivon löytäväni seuraavaa kirjastovierailua varten hyvän mielen kirjoja.

Ja niitähän löytyy, jos vain osaa etsiä. Kirjoitan uskolliselle lukulistalleni ylös muutamia mielenkiintoisilta ja tämän hetkiseen lukutarpeeseen sopivalta vaikuttavia kirjoja.

Loppuvuoden lukulistan kirjoittaminen osoittautuu mitä mainioimmaksi sadepäivän ajanvietoksi. Tunnen oloni keventyneen ja mieleni piristyneen pelkästään kirjaston tietokantaa tutkimalla ja uudenlaisista kirjoista tietoa hakemalla. Nämä kaikki lukulistalleni kirjoitetut kirjat tuntuvat - jos sallitte hienoisen kaunopuheisuuden - hivelevän sieluni syvimpiä sopukoita.

Suurin kysymysmerkki lienee, minkä kirjan lukisin ensimmäisenä, kun mieleni tekisi lukea kaikki kirjat kerralla. Tyypillinen lukutoukan ongelma. 😉

🍵

Millaisia kirjoja haluaisit lukea ennen vuoden vaihtumista uuteen?

Eeva-Liisa Kauhanen: Purrfulness, kissamainen mindfulness

Mindfulnessia ja tietoista läsnäoloa yhdessä kissan kanssa

Naks, naks.

Nostan päätäni ja höristän korviani.

Kuulen, kuinka avain kääntyy lukossa ja ulko-ovi aukeaa.

Haukottelen.

Hyppään kiikkustuolini syleilystä lattialle ja venyttelen jäseniäni makeasti.

Emäntä on tullut takaisin kotiin.

"Missäköhän emäntä on tällä kertaa käynyt?"

Kiiruhdan eteisen ovelle emäntääni vastaan. Ovi ei mielestäni aukene tarpeeksi nopeasti, joten yritän vetää sen terävillä kynsilläni auki.

*raps, raps

Ovi aukesi!

Emäntä astuu eteiseen minua lempeästi tervehtien ja kuulumisiani kysellen.

"Ethän ole tehnyt tuhmuuksia?"

"Purrr, en tietenkään!"

Kellahdan selälleni ja nautin saamastani huomiosta ja rapsutuksista.

Emäntä laskee reppunsa lattialle ja ottaa takin pois päältään.

Kyyristyn repun viereen odottamaan, josko se avautuisi ja paljastaisi, millaisia salaisuuksia se pitääkään sisällään.

"Kenties repussa on minulle jotain herkkua..."

Emäntä avaa reppunsa ja ottaa sieltä kirjoja yksi kerrallaan.

"Miau, taisit käydä taas kirjastossa? Melkoinen pino kirjoja!"

Mutta hetkinen, yksi kirja kiinnittää huomioni.

Siinähän on kissa.

"Vau, mikä mirri!"

Haistelen ja pusken kirjaa uteliaasti.

Yritän maistaa kirjan terävää reunaa, mutta saan emännältä nuhteita tekosestani. Kirjaston kirjaa ei mukamas saisi maistella.

Emäntä kertoo, että tätä kirjaa luetaan sitten iltaisin yhdessä. Se kertoo kuulemma tietoisesta läsnäolosta yhdessä kissan kanssa, ja emännän mukaan pääsisin osalliseksi mindfulness- nimisiin harjoituksiin.

"Purr, kaikkea sitä kissa kuuleekin!"

Jo saman illan aikana emäntä asettautuu sohvan nurkkaan lukemaan.

Hyppään syliin tutkimaan, josko minullekin olisi sylissä paikka varattuna. Alustan pehmoisilla tassuillani emännän housuja ja kiepahdan kehräten kerälle.

Vietämme iltaa kahdestaan hiljaisuuden vallitessa.

Höristän korviani kuunnellessani sadepisaroiden ropinaa ikkunan takana, nuuhkin ilmaa haistaessani emännän kupista leijailevan teen tuoksun ja tunnen emännästä huokuvan lämmön tassujeni alla. Suljen silmäni ja nautin. Tässä ja nyt on hyvä olla.

Emäntä lukee hetken ja laittaa sitten kirjan syrjään. Saan hänen jakamattoman huomionsa osakseni. Kehrään tyytyväisenä ja nautin hellästä silittelystä, sekä kahdenkeskisestä rupattelustamme.

Tämä taitaakin olla purrfulnessia parhaimmillaan.

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Miksi valitsin kirjan?

Tutkin kirjastossa aikuisten kaunokirjallisuuden osastoa. Tällä kertaa tutkin erityisen tarkasti kirjahyllyjen ylintä osaa.

Hetken aikaa hyllyjä silmäiltyäni huomasin pienen, mutta kauniin harmaan kirjan. Kirjan nimi oli kirjoitettu harmaan sävyyn sopivalla kultaisella kaunokirjoituksella.

Kurkotin ylähyllylle ja otin kirjan käteeni. Käänsin kirjan ympäri ja luin takakannen kuvauksen.

Takakannen kuvaus kirjakauppiaasta, joka löytää roskasäiliön päältä hylätyn käsilaukun ja alkaa selvittää sen omistajaa käsilaukun sisällön perusteella, kuulosti todella mielenkiintoiselta tarinalta. Ajatukseni alkoivat maalailla, millaisen salapoliisitarinan kirja kätkeekään sisäänsä.

Halusin tutustua itselleni entuudestaan tuntemattoman kirjailijan tuotantoon.

Lukukokemus kirjan parissa

Aloitin kirjan lukemisen suurin odotuksin. En malttanut odottaa saadakseni selville, kuinka hyvä salapoliisi kirjakauppiaasta kuoriutuukaan!

Kirja tuotti kuitenkin pettymyksen - en saanut kirjalta sitä, mitä odotin. Koukuttavan salapoliisitarinan sijaan kirja tarjosi aimo annoksen romantiikkaa.

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Miksi valitsin kirjan?

Olin kirjastossa etsimässä uutta luettavaa. Kuljeskelin aikuisten kaunokirjallisuuden osastolla ja tutkin kirjojen selkämyksiä, kun silmiini osui kauniilla, mutta vaikealukuisella fontilla kirjoitettu kirjan nimi.

Otin kirjan hyllystä käteeni tavatakseni kirjan nimen.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Kuinka kaunis ja runollinen nimi!

Luin takakannen kuvauksen ja selasin sieltä täältä muutamia sivuja saadakseni tuntumaa kirjan ääneen. Hetken aikaa pohdittuani päätin ottaa kirjan mukaani luettavaksi.

Ensivaikutelma

Kansikuvan metsämansikoita tarjoavat kädet luovat luovat mielikuvan mansikanmakuisesta kesästä. Ennen lukemista ajattelin kirjan sijoittuvan kesään, mutta kesken lukemisen ymmärrän kirjan käsittävän kokonaisen vuodenkierron.

Takakannen kuvailun perusteella kirja pitää sisällään mahdollisesti melankolisen tarinan.

Lukukokemus kirjan parissa

Kirja kertoi, kuten odotinkin, sävyltään hieman melankolisen tarinan vanhan ja nuoren naisen välisestä ystävyydestä, sekä heidän menneistä muistoistaan. Harmikseni en kuitenkaan päässyt tarinaan sisälle. Tarina jäi hieman ontoksi - aivan kuin siitä olisi puuttunut jokin erittäin tärkeä koukku, joka imaisee lukijan mukaansa.

Kirjan parhain puoli oli ehdottomasti kirjailijan käyttämä erittäin kaunis kieli. Rakastuin eritoten kirjan luontokuvailuun.

Sisäinen tahtojen taistelu kirjastossa

En lainaa kirjoja, en

Lukutauko.

Tunnustelen ja makustelen sanaa kieleni päällä.

Lukutauko. Tauko lukemisesta. Kuukausi ilman kirjoja. Aika ilman sivujen kääntelyä, sanojen ymmärtämistä ja katseen seuraamien rivien vaihtumista.

Kuulostaa hyvältä. Päätän pitää lukutauon.

Päätän, että seuraavalla kirjastovierailulla vain palautan lukemani kirjat takaisin kirjastoon, enkä sillä kertaa jää etsimään itselleni uutta luettavaa.

Laitetaanpa suunnitelma toimeen!

Muutaman päivän päästä koittaa aika palauttaa luetut kirjat takaisin kirjastoon. Pakkaan kirjat reppuuni ja kävelen kirjastoon.

Menen suoraan palautusautomaatille.

Piip, piip. Lue kirjan viivakoodi alla.

Piip, piip. Laita kirja vasemmalla olevaan laatikkoon.

Piip, piip. Haluatko kuitin? Ei, kiitos.

Noin, tehtävä suoritettu! Sitten vain takaisin kotiin.

Nostan repun selkääni ja kävelen kirjaston ulko-ovia kohti. Kulkiessani vilkaisen kirjahyllyä, jossa varatut kirjat odottelevat noutajaansa.

"Ehkä kuitenkin yksi kirja...?"

"Ei! Ole hyvä ja poistu kirjastosta."

"Kyllä kai yhden kirjan voi lainata...?"

"Ei! Muista suunnittelemasi lukutauko. Ole hyvä ja poistu kirjastosta!"

"Hitsi, miten houkuttelevasti nuo kirjat on aseteltu hyllyyn. Jos kuitenkin pikkuisen kävisin vilkaisemassa, millaisia kirjoja hyllyistä voisikaan löytyä...?"

"Ei, ei, ei! Älä vilkaise mitään, äläkä lainaa yhtään mitään! Nyt, ole hyvä ja poistu kirjastosta!"

"Huokaus... Jos niin sanot..."

Luon viimeisen kaihoisan katseen hyllyssä odotteleviin kirjoihin ja astun muutaman askeleen eteenpäin, mutta pysähdyn tuntiessani lukemattomien tarinoiden vetovoiman.

Käännän katseeni kirjoista pois, pudistelen päätäni ja yritän saada ajatukseni takaisin kasaan. Kerättyäni kaiken tahdonvoimani astelen kirjastosta ulos.

Seuraavana päivänä kuukauden mittaiseksi suunniteltu lukutauko haihtuu savuna ilmaan, kun palaan takaisin kirjastoon ja lainaan sieltä kaksi kirjaa.

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa

Kirja, jota piilottelin selkäni takana

Olin käymässä kirjastossa, kun päätin yllättäen poiketa lasten- ja nuorten osaston puolelle. En nimittäin aikuisiälläni ole lasten- ja nuorten kirjoja pahemmin tutkinut.

Siirryin aikuisten kaunokirjallisuuden osastolta tyhjyyttään ammottavalle lasten- ja nuorten osastolle. Kiertelin osastoa hitaasti ympäri ja silmäilin kirjahyllyissä lepäävien kirjojen selkämyksiä. Osasto ei ollut suuren suuri, joten se oli nopeasti katseltu läpi.

Päätin palata takaisin aikuisten osaston puolelle uutta luettavaa etsiskelemään.

Kulkiessani pysähdyin yllättäen, sillä luulin nähneeni silmäkulmastani jäniksen tuijottamassa minua kirjahyllyn uumenista. Käänsin katseeni hyllyä kohti, katsoin tarkemmin - ja toden totta - kirjahyllyssä oli jänis!

Tosin elävän pitkäkorvan sijaan kirjahyllyssä oli todella kauniilla jäniksen kuvalla varustettu kirjan kansikuva.

Otin kirjan käteeni tarkemmin ihasteltavaksi. Tunsin, kuinka sisäinen lapseni puhisi innosta ja halusi ehdottomasti ottaa kirjan mukaani kotona luettavaksi.

Voisinko minä, aikuinen ihminen ottaa lasten kirjan lainaan?

Vilkuilin varovasti ympärilleni - osasto oli edelleen tyhjä muista ihmisistä. Kukaan ei huomaisi, jos ottaisin kirjan mukaani. Päätin kuunnella sisäistä lastani ja toteuttaa sen hartaan toiveen - kirja lähtisi mukaani!

Nappasin kirjan kainalooni ja kipitin nopeasti kohti lainausautomaattia. Aikuisten osaston ohi kulkiessani piilottelin kirjaa selkäni takana muilta kirjastossa asioivien ihmisten katseilta piilossa.

Piip, piip.

Luin kirjan viivakoodin lukijan alla, sujautin kirjan reppuni suojiin ja poistuin kirjastosta kotia kohti. Tällä kertaa aikuisten kaunokirjallisuuden kirjat jäivät tutkimatta.

Kotiin päästyäni otin kirjan esille. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että kirja, jonka luulin sisältävän satumaisia tarinoita jäniksestä olikin itse asiassa lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja.

Aivan, siitä tuleekin kirjan alaotsikon nimi jänis maailman myyteissä ja tarinoissa.

Tiesin ennen kirjan lukemista yhden myytin jäniksestä, joka valmistaa kuun pinnalla riisikakkuja. En tosin tiennyt, miksi pitkäkorva joutui kuuhun. Oliko kyse vahingosta, vai kenties rangaistuksesta tuhmalle pupulle? Kuun pinnalla olevan jäniksen tarina oli onneksi kirjassa mukana ja antoi pohtimiini kysymyksiin vastauksia.

Nyt tiedän myös, mistä sanonta "Huh, hellettä!", sanoi pupu pakkasella, on peräisin.

Tämä lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja oli oikein viihdyttävää luettavaa myös aikuiselle.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Rakkain omistamani kirja

Meillä kaikilla lukijoilla on olemassa kirja, joka on meille se kaikista rakkain. Tässä on omani tarina.

Olin asioimassa kirjakaupassa, kun kirjakaupan myyjä sattui huomaamaan kiinnostukseni Japanista kertovia kirjoja kohtaan. Myyjä johdatti minut erään kirjahyllyn äärelle ja poimi sieltä Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Myyjä selitti lyhyesti kirjan juonen ja kertoi omasta lukukokemuksestaan kirjan parissa. Kuuntelin selostusta suurella mielenkiinnolla. Kirjan esittelyn jälkeen vaihdoimme myyjän kanssa muutaman sanan japanilaisista puutarhoista. Keskustelumme myötä päätin lisätä kirjan muiden ostosteni sekaan.

Kotiin päästyäni otin kirjan esille, asettelin itseni mukavasti sohvan nurkkaan, aloitin lukemisen ja... Olin heti koukussa!

Kankimäen tarina kyllästymisestä jokapäiväiseen oravanpyörään ja siitä irrottautumiseen, sekä hänen tekemästään matkasta Japaniin etsimään ja tutkimaan Heian- kaudella elänyttä hovinaista, Sei Shōnagonia, pitivät minut tiukasti otteessaan. Ihastelin hänen rohkeuttaan hypätä tuntemattomaan.

Ihastuin Kankimäen tarinankerrontaan ja tyyliin kirjoittaa. Kirja oli sekoitus päiväkirjamaista kertomusta Kankimäen kokemuksista Japanissa, sekoitettuna faktatiedolla Heian- kaudesta, hovielämästä sekä tietenkin Sei Shōnagonista. Kirsikkana kakun päällä on Kankimäen koko kirjan ajan kuin läheisen ystävän kanssa käymä kuvitteellinen keskustelu Sein kanssa.

Vietin monta ihanaa iltapäivää kirja kädessäni lukien ja haaveillessani olevani itsekin keskellä Kioton upeita maisemia. Kirja itse asiassa antoi itselleni rohkeutta toteuttaa itsenäinen ulkomaanmatka ja seikkailu Japanissa.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin tarjoaa joka ikinen lukukerta unohtumattoman lukukokemuksen, jonka myötä kaukokaipuu Kiotoon on taattu.

Olen ikuisesti kiitollinen kirjakaupan myyjälle, joka rautaisella ammattitaidollaan osasi ohjata minut täydellisen kirjan pariin. Ilman hänen apuaan tämä helmi olisi voinut jäädä kokonaan löytämättä.

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja

Kirja, jonka ostin omaksi

Harrastin menneen kesän aikana lähimatkailua. Hyppäsin linja-auton kyytiin ja matkustin lähikaupunkiin nauttimaan kaupungissa järjestettävästä katuruokatapahtumasta ja torin tunnelmasta.

Täytettyäni kurnivan vatsani paistetuilla muikuilla ja nautittuani jälkiruoaksi kupillisen kahvia, kävelin Suomalaiseen kirjakauppaan tutkimaan, millaisia uutuuksia myyntiin oli tullut.

Saavuttuani kirjakauppaan käytin ajan hyväkseni. Kiertelin kauppaa ilman minkäänlaista kiirettä. Tutkin kirjojen selkämyksiä ja poimin muutamia teoksia käteeni. Tunsin, kuinka halu ostaa jokin kirja omaksi alkoi nousta pintaan.

Hetken aikaa kierreltyäni se jokin tuli vastaan - Yeon Sominin Pieni korealainen keramiikkapaja.

Rakastuin kerta heitolla kirjan herkkään, mutta todella kauniiseen kansikuvaan. Sininen väri, käsin tehdyt keramiikka-astiat ja tuolilla istuva kissa hurmasivat lämpimällä olemuksellaan. 💕

Otin kirjan käteeni ja luin takakannen kuvauksen.

Kolmekymppinen tv- käsikirjoittaja Jeongmin romahtaa työpaikallaan, irtisanoutuu ja eristäytyy asuntoonsa. Kun hän viimein poistuu kotoaan, hän törmää viehättävään pikku kahvilaan ja astuu sisään. Kahvilan sijaan Jeongmin huomaakin olevansa keramiikkapajassa, jonka lämpöinen, saven tuoksua tulviva tunnelma ja omistajan ystävällisyys saavat jotain hänessä liikahtamaan ensimmäistä kertaa kuukausiin.

Jeongminista tulee pian osa keramiikkapajan yhteisöä, jossa kaikilla on oma tarinansa kerrottavanaan. Vuodenaikojen vaihtuessa hän alkaa löytää itseään uudelleen. Kädet savessa ja mieli kirkkaana Jeongmin saattaa olla valmis avaamaan taas sydämensä.

Sydäntä lämmittävä, mieltä elvyttävä romaani kertoo käsillä tekemisen ja yhteisöllisyyden voimasta sekä rauhoittumisesta hektisessä maailmassa.

Kuvaus kolmekymppisestä naisesta, joka palaa loppuun työpaikallaan ja löytää itsensä, sekä oman yhteisönsä ja paikkansa maailmassa pienellä keramiikkapajalla savitöitä valmistaen, kuulosti todella kiinnostavalta ja lohdulliselta tarinalta. Takakannen kuvaus yhdistettynä kansikuvan kauneuteen herätti lämpöisiä ajatuksia ja hyvää mieltä.

Halusin ehdottomasti ostaa kirjan omakseni.

Ostoksen tehtyäni palasin vielä hetkeksi torille nauttimaan kauniista kesäpäivästä. Illan koittaessa kävelin takaisin linja-autoasemalle ja matkustin tyytyväisenä uuden kirjan omistajana takaisin kotiin.

Asetin upouuden kirjan yöpöydälleni odottamaan pitkän päivän jälkeen koittavaa rentouttavaa lukuhetkeä tunnelmallisen lukulampun loisteessa.

Kabuki- unelman täyttymys Kioton Minamiza- teatterissa

Suurimpia haaveitani elämässä ovat olleet kirsikankukkien kukinnan ihasteleminen ja kabuki- näytelmän katsominen paikan päällä Japanissa. Vuosien kuluessa nämä molemmat haaveet ovat suureksi ilokseni toteutuneet.

Tein ensimmäisen itsenäisen ulkomaanmatkani elokuussa vuonna 2023. Matkan lopulliseksi määränpääksi suuntautui jo aikaisemmilta reissuilta tutuksi tullut Japani, tarkemmin sanottuna maan entinen pääkaupunki Kioto.

Pääsin matkani aikana katsomaan Kioton Minamiza- teatterissa kabuki- näytelmän nimeltä Kaidan Botan Dōrō, eli vapaasti suomennettuna kummitusnäytelmä Pioniolyhty.

Valmistautuminen matkaan

Ennen matkaan lähtöä kävin lippuostoksilla kabukin virallisilla nettisivuilla.

Minamiza- teatterin katsomo on rakennettu kolmeen eri kerrokseen. Parhaimmat - ja näin ollen kalleimmat - paikat ovat katsomon alimmassa kerroksessa. Kabuki- näytelmän katsominen tuntui ainutlaatuiselta tilaisuudelta, joten käytin mielelläni lippuun hieman enemmän rahaa.

Vaikka olin lippuostoksilla vain pari tuntia virallisen lipunmyynnin alkamisen jälkeen, oli haluamani esitys jo melkein kokonaan loppuunmyyty. Vaikutti siltä, että Japanin elävän kansallisaarteen ja suosituimman onnagata- näyttelijän (miespuolinen kabuki- näyttelijä, joka on erikoistunut naisrooleihin) Bandō Tamasaburō V:n esiintyminen Kiotossa oli saanut paikalliset teatteriharrastajat hyvissä ajoin liikkeelle.

Onnekseni onnistuin saamaan lipun haluamaani näytökseen katsomon alimmasta kerroksesta ja vieläpä varsin läheltä päälavaa.

Sain tekemästäni ostoksesta vahvistuksen ilmoittamaani sähköpostiin. Sähköpostissa kerrottiin, että lippu tulee lunastaa henkilökohtaisesti käymällä paikan päällä Minamiza- teatterissa näytelmän esityspäivänä.

Kuva kirjan sivuilta:
Minamiza- teatteri

Elokuun helteestä kummitusnäytelmän hyytävään henkäykseen

Pitkän lennon, Tokiossa vietetyn yön ja luodinnopean junamatkan jälkeen saavuin viimeinkin Kiotoon. Nautin pari ensimmäistä päivää kaupungin tunnelmasta, rikkaasta kulttuurista, kaupungin pitkästä historiasta, upeista temppeleistä, kauniista luonnosta ja herkullisesta ruoasta. En voinut uskoa todeksi, että olin matkustanut aivan yksin maapallon toiselle puolelle ja olin toteuttamassa yhtä suurista haaveistani.

Pari päivää myöhemmin Kaidan Botan Dōrō- näytelmän esityspäivä koitti.

Toimin varausvahvistuksen ohjeiden mukaan ja kävelin esityspäivän aamuna Minamiza- teatterin lipunmyyntiin heti sen auettua. Sähköpostiini saapunutta varausvahvistusta näytettyäni sain lipunmyyjältä kauniiseen paperiin käärityn lipun, ohjeet teatterietiketistä ja näytelmän julisteen. Ystävällinen lipunmyyjä neuvoi minua saapumaan teatterille noin puolitoista tuntia ennen esityksen alkua.

Vietettyäni päivän Kamo- joen varrella istuen ja paikallisessa kahvilassa pientä evästä nauttien, saavuin lipunmyyjän ohjeiden mukaisesti iltapäivän puolella hyvissä ajoin teatterille. Lippuni tarkastettiin sisäänkäynnillä, jonka jälkeen pääsin sisälle teatteriin. Minulla oli hyvin aikaa käydä tutkimassa, millaisia herkkuja teatterissa oli tarjolla ja millaisia muistoesineitä katsojien oli mahdollista ostaa omakseen. Päätin käydä matkamuisto-ostoksilla hieman myöhemmin väliajan koittaessa.

Pikaisen tutustumiskierroksen tehtyäni menin katsomon puolelle ja etsin oman istumapaikkani. Ihastelin katsomon kodikasta sisustusta, ruusunpunaisia penkkejä ja kultaisia kattovalaisimia, jotka loivat katsomoon lämmintä loistetta. Päälavan eteen oli vedetty kaunis, kultaisilla kuvoilla koristeltu esirippu.

Kuva kirjan sivuilta:
Katsomo ja yleisön keskellä kulkeva
hanamichi päälavalta katsottuna

Muistoissa kabuki- näytelmä

Ennen esityksen alkua teatterin henkilökunta muistutti katsojia sulkemaan matkapuhelimet, jotta sen äänet tai valot eivät häiritsisi esityksen kulkua ja muita katsojia. Terävät hyōshigi- puupalikoiden napsahdukset kertoivat näytelmän alkavan.

Kabuki- näyttelijät saivat lavalle astuessaan yleisöltä raikuvat aplodit. Pystyin aistimaan, kuinka jännittävän odottava tunnelma purkautui näytelmän tähden, Bandō Tamasaburō V:n, astuessa lavalle.

Imeydyin ja uppouduin koko sielullani tähän uuteen kokemukseen. Vuoroin jännitin ja vuoroin nauroin yleisön mukana. Ihastelin kabuki- näyttelijöiden melodista äänenkäyttöä, näytelmän lavastusta, hahmojen meikkiä, peruukkeja ja vaatetusta. Nautin lavalla kuultavasta live- musiikista ja tunsin sydämeni sykkivän rumpujen luoman kummitusmaisen jännittävän tunnelman tahdissa.

Olin kerta kaikkiaan lumoutunut kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Kielimuuri ei osoittautunut minkäänlaiseksi esteeksi, vaan näytelmästä pystyi nauttimaan täysin rinnoin koko esityksen ajan.

Esityksen väliajalla kävin ostamassa itselleni muistoksi Kaidan Botan Dōrō- näytelmää varten valmistetun kirjan. Se sisältää upeita kuvia Minamiza- teatterista, sekä Bandō Tamasaburō V:n ja näytelmän toisessa pääroolissa esiintyneen Kataoka Ainosuke VI:n haastatteluita. Ostin kirjan lisäksi pari kaunista postikorttia, joissa on kabukin naishahmoja kimonoihin pukeutuneena.

Tämän postauksen kuvat olen ottanut ostamani kirjan sivuilta.

Kuva kirjan sivuilta:
Japanin elävä kansallisaarre,
Bandō Tamasaburō V

Olen erittäin kiitollinen, kun pääsin katsomaan kabuki- näytelmän ja vieläpä kabukin synnyinsijoilla Kiotossa. Tulen muistelemaan lämmöllä tätä ikuisesti sydämeeni jäänyttä kokemusta ja unohtumatonta muistoa. Kävisin erittäin mielelläni vielä uudestaan katsomassa kabuki- näytelmän Japanissa, jos siihen vain tulee tilaisuus.

Hurahdin kerralla kabukiin ja tulen seuraamaan suurella mielenkiinnolla, kuinka tämä 400 vuotta vanha teatteritaiteen muoto tulee tulevien vuosikymmenien aikana kehittymään. Jatkuvatko vanhat perinteet vielä tulevien sukupolvien ajan, kuten on ollut jo 400 vuotta, vai vievätkö uuden sukupolven kabuki- näyttelijät kabukia entistä modernimpaan suuntaan?

Lopuksi liitän tähän alle Youtubesta löytämäni ja Kiotossa katsomani Kaidan Botan Dōrō- näytelmän trailerin. Video on japaniksi, eikä siinä ole englanninkielisiä tekstityksiä.

Katso tämä video, jos haluat tietää, miltä kabukin kummitusnäytelmä näyttää.

Matkalla maailman ympäri osa 5: Toshikazu Kawaguchi - Ennen kuin kahvi jäähtyy

Kesäloman kirjat, päätösosa

Huh, mikä matka kirjojen parissa onkaan tullut kuljettua!

Matka alkoi Suomesta Pyhävirran järven rannalta sijaitsevasta maalaishotellista rakkauden kaupunkiin Ranskaan ja sieltä toiseen rakkauden kaupunkiin Venetsiaan. Euroopan sisällä matkustamisen jälkeen edessä oli pitkä laivamatka Englannista Australiaan naisvankien keskuudessa.

Kun laiva pääsi perille Australiaan, oli vuorossa hieman lyhyempi pyrähdys trooppiseen Burmaan. Mihinköhän kompassi osoittaa matkan viimeisellä etapilla?

Kirjastoon matkatessani kihisen jännityksestä. Olen varannut kirjan, joka on ollut lukijoiden keskuudessa todella suosittu ja onnistunut nousemaan jopa BookTok- ilmiöksi asti. Olen ollut kirjan varausjonossa jo useamman kuukauden, mutta viimeinkin oma lukuvuoroni on koittanut.

Poimin kirjan kirjaston hyllystä, joka pitää sisällään lukijoiden varaamia teoksia. Tutkin kansikuvaa ja imeydyn tunnelmalliseen kahvilaan.

Käännän ohuen kirjan ympäri ja luen takakannen kuvauksen.

Lainaus Bazar Kustannuksen sivuilta:

Jos voisit matkata ajassa taaksepäin, mitä tekisit toisin?

Japanilaisen Toshikazu Kawaguchin esikoisromaanissa Ennen kuin kahvi jäähtyy tokiolainen kahvila kääntää asiakkaidensa elämän ylösalaisin.

Syrjäisellä sivukujalla Tokiossa sijaitsee viehättävä kahvila Funiculì Funiculà, joka on tarjoillut tarkkaan valikoitua kahvilaatua asiakkailleen jo yli sadan vuoden ajan. Paikallisen legendan mukaan kahvila kuitenkin tarjoaa myös jotakin aivan muuta: mahdollisuuden matkustaa ajassa.

Yhden kesän aikana neljä ihmistä uskaltautuu istumaan tiettyyn pöytään ja tietylle tuolille toiveenaan tehdä aikamatka. Se ei kuitenkaan ole yksinkertaista, ja siihen liittyy monia sääntöjä. Tärkein niistä on, että aikamatka voi kestää vain niin kauan, kuin kahvi kupissa pysyy lämpimänä.

Toshikazu Kawaguchin kulttimaineeseen noussut esikoisteos on tunteikas, eriskummallinen, arvoituksellinen ja persoonallinen romaani, joka lämmittää lukijan sydäntä kuin kupillinen vastakeitettyä kahvia.

Ennen kuin kahvi jäähtyy on noussut BookTok-ilmiöksi ympäri maailmaa ja se on myynyt jo yli miljoona kappaletta.

 

Oi, viimeinen matkakohde on Tokiossa!

Maailmanympärimatka näyttää saavan täydellisen lopetuksen, sillä matka Burmasta Japaniin ei ole maantieteellisesti kovinkaan pitkä. Perille päästyäni voin vain istahtaa suurkaupungin sykkeestä hieman sivummalla sijaitsevaan tunnelmalliseen kahvilaan. Kahvikupillisen äärellä voin pysähtyä muistelemaan tekemääni matkaa kirjojen parissa.

Ja jos onnistun valitsemaan istumapaikkani oikein, saatan päästä kahvikupillisen avulla pikaiselle matkalle menneeseen. Kenet haluaisin tavata?

Lukukokemus kirjan parissa

Tokion sivukujalla sijaitsevan kahvila Funiculì Funiculàn asiakkailleen tarjoama mahdollisuus ajassa matkustamiseen tuntui todella mielenkiintoiselta ajatukselta. Yleensä aikamatkustustarinoissa aikamatkan tekemiseen on tarvittu jonkinlainen suuri laite, mutta tällä kertaa siihen riittäisi vain tunnelmallinen kahvila ja kupillinen kahvia.

Aikamatkustamisen säännöt olivat myös erikoislaatuiset ja erittäin tiukat. Aikamatkan pystyi tekemään vain kahvilan tietylle paikalle istahtamalla ja matka kestäisi vain sen aikaa kuin kuppiin kaadettu kahvi pysyisi lämpimänä. Nykyaika ei myöskään muuttuisi, vaikka menneessä tekisi mitä.

Kirja oli ohut, mutta piti sisällään neljän eri hahmon tarinan. Olin utelias tietämään, miksi joku haluaisi matkustaa menneeseen. Mitä hän menneessä tekisi ja kenet haluaisi tavata?

Kirja oli raikas tuulahdus lukemieni kirjojen joukossa. Koin kuitenkin kirjan itseään toistavaksi, eikä se loppua kohden edetessä tarjonnut lukijalle enää mitään uutta. Kun yhden hahmon tarinan oli saanut luettua, oli saanut luettua ne kaikki.

Epilogi

Siemailen jo hieman jäähtynyttä kahvikupillistani. Kupin valkoinen pohja alkaa näkyä tumman nesteen alta.

Katselen kahvilassa ympärilleni. Kuuntelen sivukorvalla tiskin ympärillä istuvien henkilöiden ja kahvilan henkilökunnan keskenään käymää hiljaista keskustelua. Kukaan ei näytä huomaavan olemassaoloani.

Säpsähdän, kun viereeni ilmestyy valkoiseen leninkiin pukeutunut nainen. Naisella on kädessään kirja.

Nainen tuijottaa minua ilmeettömästi ja toteaa hiljaa "Poistu.".

Hyppään tuoliltani säikähtäen naisen hiljaista, mutta sävyltään tylyä ja hieman kylmää käskyä.

Nainen istahtaa tuolille alas, avaa kirjansa ja alkaa lukea. Kahvilan henkilökuntaan kuuluva nuori naistarjoilija saapuu paikalle ja tarjoilee naiselle kupillisen tuoretta, höyryävän kuumaa kahvia.

Katselen hieman hämmentyneenä ympärilleni. Kukaan muu tätä mystistä valkoiseen leninkiin pukeutunutta naista lukuun ottamatta ei edelleenkään kiinnitä minuun huomiota.

Yhtäkkiä ympärilläni alkaa väreillä. Tunnelmallinen kahvila täyttyy sumulla ja tunnen kehossani nykäyksen.

Havahdun kotisohvallani.

Pitelen käsissäni Toshikazu Kawaguchin kirjaa kissan kehrätessä tyytyväisenä sylissäni. Katselen hämmentyneenä ympärilleni, kunnes huomaan sohvapöydällä Japanista matkamuistona ostamani teekupin.

Teekupissa oleva vihreä tee on jo ehtinyt jäähtyä.

☕

Maailmanympärimatka kirjojen parissa on tullut päätökseensä.

Iso kiitos kaikille matkalla mukana olleille lukijoille!

Kiitokset kuuluvat myös kaikille olemassa oleville kirjoille ja kirjoitetuille tarinoille. Ilman tarinoita ja niistä ammennettuja ideoita, oivalluksia ja inspiraation kipinöitä tätäkään kirjamatkasarjaa en olisi pystynyt kirjoittamaan.

Mitä tykkäsit kirjojen parissa tehdystä maailmanympärimatkasta? Kerro omat mielipiteesi kommenteissa.

Lue kirjamatkasarjan edellinen osa:

Matkalla maailman ympäri osa 4: Jan-Philipp Sendker - Sydäntemme kaihoisa syke

Matkalla maailman ympäri osa 4: Jan-Philipp Sendker - Sydäntemme kaihoisa syke

Kesäloman kirjat, osa 4.

Kylläpä tuntuu hyvältä tuntea pitkän ja valtavilla aalloilla keikuttaneen merimatkan jälkeen tasainen maa jalkojen alla!

Pakkaan lukemani Hope Adamsin kirjan reppuun ja palautan sen takaisin kirjastoon. Poikkean aikuisten kaunokirjallisuuden osastolle etsimään lisää luettavaa. Lomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä.

Kirjahyllyjä tutkiessani iloisen kelta-oranssin ja punaisen sävyissä oleva kirja kiinnittää huomioni. Tiedän jo mikä kirja on kyseessä, sillä sen vieressä on tuttu kauniin vaaleanpunainen kirja. Poimin kelta-oranssin kirjan käteeni

Kirjan kansikuva tuo Burman trooppisen ilmaston henkäyksen kirjaston ilmastoituun sisätilaan. Käännän kirjan ympäri ja luen takakannen kuvauksen.

Lainaus kirjan takakannesta:

Koskettavan kaunis lukuromaani rakkaudesta, joka parantaa kaikkein syvimmätkin haavat.

Kaksitoistavuotias Bo Bo asuu kaksin enonsa kanssa pienessä burmalaiskylässä. Hänen isänsä käy vierailulla kerran vuodessa, äitiään Bo Bo ei muista. Eräänä päivänä hän löytää äitinsä vanhan päiväkirjan, ja eno suostuu vihdoin kertomaan Bo Bon vanhempien tarinan. Se on tarina rakkaudesta, joka kantoi yli valtamerten, ja tuskasta, joka peittosi alleen kaiken muun.

Bo Bo on kuitenkin vakuuttunut, että voi yhdistää pienen perheensä jälleen ja pyyhkiä pois vanhempiensa tuskan. Hänen täytyy vain saada tavata äitinsä Julia Win.

Ohuet kesävaatteet näyttävät tulevan tällä reissulla tarpeeseen, sillä matka jatkuu Australiasta Burmaan.

Kihisen jännityksestä ja uteliaisuudesta saadessani kokea uuden maan, kielen, ruoan ja kulttuurin. Perille päästyäni täytyykin lähteä jalan tutkimaan, josko löytäisin ruokaa, sillä pitkällä laivamatkalla tarjoiltua ruokaa ei voinut oikein ruoaksi edes kutsua.

Ehkä onnistun samalla löytämään pienen paikallisen myyntikojun, josta voisin ostaa itselleni sopivan longyin.

Lukukokemus kirjan parissa

Luin aiemmin keväällä Sendkerin romaanin Sydämen ääntä ei voi unohtaa. Rakastuin kertaheitolla kirjailijan tarinankerrontaan ja tyyliin kirjoittaa. Se tuntuu niin vaivattomalta ja antaa lukijalle mahdollisuuden maalailla päänsä sisällä pienen burmalaisen maalaiskylän oman näköisekseen, ilman ylimääräistä kirjailijan tarjoamaa pensselin heilutusta.

Kirjan luettuani halusin tietää, kuinka Julia Winin tarina tulee jatkumaan. Löytääkö hän onnellisen elämän Burmasta yhdessä Thar Tharin kanssa?

Hieman yllättäen Sydäntemme kaihoisa syke ei varsinaisesti jatkakaan Julian tarinaa, vaan keskittyy Julian pojan, Bo Bon, tarinaan. Julia kulkee mukana mystisenä sivuhenkilönä.

Bo Bo asuu yhdessä iäkkään enonsa U Ban kanssa kaukana omista vanhemmistaan. Isä käy kerran vuodessa tapaamassa poikaansa, mutta Julia ei ole näissä tapaamisissa mukana. Äitiään Bo Bo ei muista lainkaan.

Miksi Bo Bo on unohtanut äitinsä? Entä missä Julia oikein on? Mitä on tapahtunut?

Tarina käynnistyy hitaasti ja seuraa aluksi Bo Bon elämää Burmassa. Kirjan puolivälin tienoilla tarina nytkähtää viimein kunnolla eteenpäin ja alkaa paljastaa pikku hiljaa pieniä palasia Bo Bon sekä hänen äitinsä eroon johtaneesta surullisesta tarinasta.

Odotukseni kirjaa kohtaan olivat korkealla, koska ihastuin niin syvästi Sendkerin toiseen romaaniin. Lukiessani suuret odotukset eivät kuitenkaan aivan täysin täyttyneet. Mutta se ei haittaa lainkaan, koska Sendkerin tarinankerrontaa on niin mukavaa lukea.

Aion lukea vielä Sendkerin kirjat Sydämenlyönneissä ikuisuus ja Kapinallinen ja varas.

Postikortti kotisohvalta

Terveiset Burmasta!

Kävin U Ban ja Bo Bon kanssa ostoksilla pienellä paikallisella myyntikojulla. Löysin sieltä kauniin longyin.

P.S. Paikallinen ruoka on hyvää.

Matkaterveisin,

Iltalukija

🍜

Kirjoittaja on selvinnyt pitkästä laivamatkasta ja on näemmä päätynyt trooppiseen Burmaan. Maailmanympärimatka on tullut melkein päätökseensä. Kirjoittajalla on edessään enää yksi etappi.

Kuinka matka päättyy? Se selviää kirjamatkasarjan päätösosassa.

Lue kirjamatkasarjan edellinen osa:

Matkalla maailman ympäri osa 3: Hope Adams - Vaaralliset naiset

Matkalla maailman ympäri osa 3: Hope Adams - Vaaralliset naiset

Kesäloman kirjat, osa 3.

Puhelimeni piippaa saapuneen tekstiviestin merkiksi. Viesti on kirjastolta ja siinä lukee, että varaamani kirja on saapunut noudettavaksi. Noutoaikaa on jäljellä viikko, mutta lähden saman tien matkaan.

Tutkin kirjahyllyä, jossa varatut kirjat odottavat noutajaansa. Löydän oman varaukseni ja otan sen käteeni. Katselen kauniin sinistä kirjan kansikuvaa ja meren kuohuissa seisovaa punatukkaista naista. Kansikuva on niin taidokkaasti tehty, että pystyn tuntemaan meren suolaisen tuulen kasvoillani. Haluaisin hypätä aaltojen kuohuihin.

Käännän kirjan ympäri ja luen takakannen kuvauksen.

Lainaus Sitruuna Kustannuksen sivuilta:

Englanti, 1841. Satakahdeksankymmentä naista nousee purjelaivaan, jonka määränpää on Tasmania. He ovat tyttäriä, sisaria, äitejä ja heidät on tuomittu aloittamaan uusi elämä maailman toisella laidalla. Kun Rajah jättää mantereen taakseen ja aloittaa yhdeksänkymmenen päivän matkan kohti Australiaa, jaettu kohtalo tuo naiset yhteen.

Kezia Hayter tietää, etteivät naiset ole vaarallisia. Hän valitsee heidän joukostaan käsityötaitoiset ja laittaa heidät ompelemaan monimutkaista tilkkutyötä. Jokainen ommel tuo naisia lähemmäs toisiaan, kunnes yksi heistä surmataan ja hauras ystävyys joutuu koetukselle.

Kun murhaajan metsästys alkaa, kaikki laivassa ovat epäiltyjä. Kuka on seuraava uhri ja keneen voi luottaa? Kuinka todistaa syyttömyys, kun on jo kerran todettu syylliseksi?

Vaaralliset naiset on jännittävä historiallinen murhamysteeri naisten solidaarisuudesta viktoriaanisella vankilaivalla. Mukaansatempaava tarina pohjautuu tositarinaan.

 

Pyhävirralla ja Venetsiassa vietettyjen leppoisien lomapäivien jälkeen raaka todellisuus lyö vasten kasvoja - edessäni on pitkä laivamatka naisvankien keskuudessa yli valtameren syvyyksien ja kuohuvien aaltojen.

Vuosi on 1841, joten Rajah- laivalla tuskin on mukana mitään moderneja merenkäynnissä käytettyjä tarvikkeita ja matkan ajalle helpotusta tuovia mukavuuksia. Entä jos laiva uppoaa matkan aikana? Entä jos sairastun? Onko laivalla lääkäriä? Mieleni alkaa täyttyä epävarmuudella - onko laivaan astuminen sittenkään järkevää?

Kaiken lisäksi joku meistä murhataan matkan aikana. Toivottavasti se en ole minä.

Lukukokemus kirjan parissa

Tarina etenee kolmen laivalla olevan naisen kertomana ja tapahtumat sijoittuvat sekä menneeseen että nykyaikaan. Kerronta tuntuu aluksi sekavalta, mutta siihen tottui onneksi nopeasti. Tapahtumien kuvailu kolmen eri naisen äänellä teki tapahtumista todentuntuisemman ja antoi mielenkiintoisen kurkistuksen naisten päänsisäisiin ajatuksiin.

Suljetun tilan murhamysteeri oli koukuttava sen tapahtumapaikan vuoksi - murha tapahtuu keskellä valtamerta seilaavalla laivalla. Murhaajalla ei siis ole mitään mahdollisuutta päästä karkuun, vaan hän joutuu piileskelemään naisvankien ja laivan miehistön joukossa. Kirja tarjoili koko ajan vinkkejä, kuka murhaaja voisi olla, mutta paljasti syyllisen vasta viimeisillä sivuilla.

Arvostin erityisesti tositapahtumiin pohjautuvaa tarinaa sekä kirjan kappaleiden alussa olevien Rajah- laivalla ommeltujen tilkkupeitteen pienistä neliöistä kertovia kuvauksia. Rajahin tilkkupeite on nykyään säilössä museossa Australian Canberrassa.

Postikortti kotisohvalta

Terveiset Rajahin laivankannelta!

Nappasin merimiehen avustuksella lokin ja kiinnitin sen jalkaan tämän postikortin. Toivottavasti lokki ja kortti löytää perille!

Päivät ovat kuluneet punkan pohjalla merisairauden kourissa ja kaiken lisäksi laivalla tapahtui murha. En aivan kuvitellut kesälomani sujuvan näin.

Odotan kovasti maihinnousua!

Matkaterveisin,

Iltalukija

🌊

Oho, kirjoittajalle tuli hieman mutkia matkaan! Kuinkahan maailmanympärimatkalle käy?

Tarina jatkuu kirjamatkasarjan neljännessä osassa.

Lue kirjamatkasarjan edellinen osa:

Matkalla maailman ympäri osa 2: Nicolas Barreau - Pienten ihmeiden kahvila

Matkalla maailman ympäri osa 2: Nicolas Barreau - Pienten ihmeiden kahvila

Kesäloman kirjat, osa 2.

Poimittuani Maija Kajannon Taatelitalven käteeni tutkin vielä hiukan lisää pokkaritornin tarjontaa. Ei mennyt kauaa, kun silmiini osui kauniin sininen pieni pokkari. Poimin sen käteeni tarkemmin tutkittavaksi. Kansikuva kuljetti minut aurinkoiseen Venetsiaan.

Käänsin pokkarin ympäri ja luin takakannen kuvauksen.

Lainaus Tammen sivuilta:

Rakkaus voittaa aina

Viehättävä, lämmin rakkausromaani ujosta opiskelijatytöstä ja taianomaisesta kahvilasta Venetsiassa.

Kun täyttymätön rakkaus särkee Nelly Delacourtin sydämen, hän hautaa murheensa kirjoihin. Kuin sattumalta hän löytää isoäidilleen kuuluneesta kirjasta salaperäisen viittauksen Venetsiaan ja sanat Amor Vincit Omnia, rakkaus voittaa kaiken. Selvittääkseen isoäitinsä salaisuuden – ja kenties myös omat sydämenasiansa – Nelly kerää rohkeutensa ja matkustaa Italiaan. Romanttisessa Venetsiassa mitä tahansa voi tapahtua… Nicolas Barreaun uusin teos on suloisenkirpeä kertomus pienistä ihmeistä ja rakkauden voimasta.

 

Särkynyt sydän, pienet ihmeet ja Venetsia. Mitä muuta olisinkaan voinut kirjalta juuri tällä hetkellä kaivata?

Pyhävirran maalaishotellissa vietettyjen talvipäivien jälkeen matkani näyttää jatkuvan Nelly Delacourtin matkassa Eurooppaan. Suuntaamme rakkauden kaupungista toiseen - ensin Ranskaan ja sieltä Venetsiaan. Taitaa olla parasta alkaa hioa ranskan ja italian kielen taitojani.

"Accrochez-vous à vos baguettes!"

"Sì,sì!"

Lukukokemus kirjan parissa

Ensimmäiset kappaleet kertoivat Nellyn suurista toiveista ja hattarantäyteisistä haaveista saada suhde aikaiseksi hänen kandintyönsä ohjanneen professorin kanssa. Tyttö- parka näki rakkaudenhuumassaan koko maailman vaaleanpunaisena. Romantiikasta huumaantuneen huokailun sijaan huomasin kuitenkin vain hihitteleväni Nellyn haaveille. Kamalaa, tiedän.

Ja näinhän siinä kävi, että epäonninen rakkaus päättyi särkyneeseen sydämeen. Kun pieniä sydämen palasia oli saatu kerättyä talteen, oli edessä seikkailu Venetsiassa Nellyn isoäidin salaisuuksia selvittäen.

Kirjan paras puoli oli ehdottomasti sen kaunis ja todentuntuinen kuvailu tästä veden päällä kelluvasta rakkauden kaupungista. Tuntui kuin olisin todella ollut Venetsiassa ihailemassa sen lukuisia nähtävyyksiä ja kauhistelemassa kaupungilla lainehtivaa tulvaa, aqua altaa.

Pienten ihmeiden kahvila oli täydellinen kesäkirja. Kirjan lukemisen jälkeen jäin pohtimaan, pitäisikö minun kuitenkin pakata matkalaukkuni ja lähteä ihan oikealle matkalle.

Postikortti kotisohvalta

Terveiset Pariisista ja Venetsiasta!

Junamatka Euroopan halki matkakumppanini Nellyn kanssa meni mukavasti raiteita pitkin. Keskustelimme ajankuluksi kirjoista ja ihastelimme ikkunasta näkyviä ohi kiitäviä maisemia.

Venetsia todellakin on rakkauden kaupunki - Nelly löysi itselleen paikallisen gigolon!

Matkaterveisin,

Iltalukija

🌞

Kirjoittajan kuvitteellinen matka kirjojen parissa näyttäisi sujuvan paremmin kuin hyvin.

Mikä maa on vuorossa seuraavaksi? Se selviää kirjamatkasarjan kolmannessa osassa.

Lue kirjamatkasarjan edellinen osa:

Matkalla maailman ympäri osa 1: Maija Kajanto - Taatelitalvi

Matkalla maailman ympäri osa 1: Maija Kajanto - Taatelitalvi

Kesäloman kirjat, osa 1.

Oli kesälomani ensimmäinen päivä. Heräsin aikaisin aamulla hyvin nukutun yön jäljiltä. Runsaan ja rauhassa nautitun aamupalan jälkeen minua odotti yllättävä ongelma: ei yhden yhtä sovittua tapaamista, menoa tai matkaa. Olin vapaa tekemään ihan mitä vain halusin, milloin vain halusin.

Olisin toki voinut halutessani lähteä matkalle, mutta päätin pysytellä kotona. Ainoana toiveenani neljän viikon mittaiselle lomalle oli löytää uusia, itselleni entuudestaan tuntemattomia kirjallisuuden helmiä. Kirjojen avulla pystyisin helposti matkustamaan ympäri maailmaa mukavasti kotisohvaltani käsin.

Kirjastosta tulikin melkein kuin toinen kotini pitkän lomani aikana, kun kävin hakemassa kirja toisensa perään kesälomalukemista.

Tutkin kirjaston pokkaritornin tarjontaa, kun silmiini osui ihastuttavan pokkarin nimi - Taatelitalvi. Otin pokkarin käteeni, ja kuin taikaiskusta, ihastuin sen talviseen kansikuvaan. Käänsin pokkarin ympäri ja luin takakannen kuvauksen.

Lainaus WSOY:n sivuilta:

Joulun taikaa kahvila Koivussa.

Joulu saapuu Pyhävirran kylän lumisiin maisemiin ja tuo mukanaan uusia käänteitä.

Kristiina Kivimaan arki on asettunut kahvila Koivuun. Kun kylä alkaa vetää lisää turisteja puoleensa, Krisse tarttuu tilaisuuteen. Järven rannalle aukeaa maalaishotelli Koivu, jonka vieraita hemmotellaan vastaleivotulla taatelikakulla.

Hotellin ja kahvilan pyörittäminen rinnakkain on kuitenkin täyttä työtä. Kun hollantilaiset lumilautailijat jäävät kiinni lumimyrskyyn, katot vuotavat ja sähköt katkeilevat, Krissestä alkaa tuntua, että hän on haukannut liian ison palan. Kunnanjohtaja Tommi tuntuu kumman etäiseltä, sadan vuoden takaiset tapahtumat alkavat kummitella nykypäivässä, ja Krisse tajuaa, että myös hänen läheisin ihmisensä salaa häneltä jotakin.

Kun ovi uuteen ihmissuhteeseen näyttäisi olevan auki, Krisse joutuu päättämään, kuinka paljon painoarvoa toisten mielipiteille ja toiveille voi laittaa.

 

Takakannen kuvauksen luettuani totesin, että kesälomani alkaa koti-Suomesta, talviselta Pyhävirralta, järven rannalla sijaitsevasta maalaishotellista. Auringonpaiste ja lämpö jäävät hetkeksi taakse, kun aloitan matkani kylmyyden ja pimeyden keskeltä.

Toivon, että perille päästyäni pääsisin hiihtämään tai luistelemaan järven jäälle, kuten nainen kirjan kansikuvassa. Kupillinen glögiäkin maistuisi.

Lukukokemus kirjan parissa

Kirja vei minut mukanaan heti ensimmäiset lauseet luettuani. Vallan hengästyin lukiessani Krissen päätä huimaavaa työtahtia kahvila ja hotelli Koivussa. Krissen työtahdista huolimatta - tai juuri siitä johtuen - aika kului kuin siivillä kirjan parissa.

Luin kirjaa keskellä Suomen kauneinta kesää, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat keskelle Suomen kylmintä ja pimeintä talvea. Eipä siinä, kyllä tällainen hyvän mielen kirja maistuu ihan mihin vuodenaikaan tahansa.

Kirja sisälsi muutamia herkullisia talvisia reseptejä. Pysähdyin reseptien äärelle pohtimaan, pitäisikö ne kirjoittaa itselle muistikirjaan talteen, jotta voisin kokeilla niiden valmistusta tulevan talven aikana. Reseptit olivat hauska lisä tarinalle ja nostattivat lukiessa veden kielelle. Voi kun olisin päässyt maistamaan, miltä herkut maistuvatkaan!

Kirjan luettuani minulla on sellainen kutina, että olen saattanut löytää itselleni uuden suosikkikirjailijan. Kirjoitin Maija Kajannon koko Kahvila Koivu- sarjan uskolliselle lukulistalleni muistiin. Aion lukea koko sarjan heti, kun ehdin.

Taatelitalvi oli täydellinen kirja kesäloman aloitukseen!

Postikortti kotisohvalta

Talviset terveiset Pyhävirralta!

Kahvila Koivu tarjoilee vaikka minkälaista hyvännäköistä herkkua. Glögi maistuu pitkän ulkoilupäivän jälkeen!

Kylläpä teki hyvää heittää helteille hetkeksi hyvästit ja matkustaa maata pitkin Pyhävirralle paukkuvan pakkasen ja tuiskuavan lumen keskelle.

Matka kirjojen parissa sai mukavan aloituksen, kun ei tarvinnut matkustaa kotimaata kauemmaksi.

Matkaterveisin,

Iltalukija

🍰

Kirjoittajan matka kirjojen parissa maailman ympäri on alkanut. Minneköhän seuraava kirja kirjoittajan kuljettaakaan?

Se selviää kirjamatkasarjan toisessa osassa.

Lue kirjamatkasarjan aloitus:

Matkusta kirjoittajan kanssa maailman ympäri kirjojen parissa

Matkusta kirjoittajan kanssa maailman ympäri kirjojen parissa

Kesäloman kirjat - Mitä lomalla tulikaan luettua?

Nyt iski inspiraatio!

Aloitan viisiosaisen sarjan, jossa kirjoitan kesälomani aikana luetuista kirjoista. Yhdistän kirjapostauksiin mukaan pienen matkustuselementin.

Otan sinut mukaani matkalle maailman ympäri lukemieni kirjojen parissa.

Mukaasi tarvitset vain avoimen mielen ja kuvitteellisen matkalaukun, passin ja hammasharjan.

Hyppää mukaan, matka alkaa 6.9.2025!

Tavataan lähtöportilla, eli kotisohvalla päätelaitteen äärellä.

🌞

Myöhästyitkö lähdöstä? Ei hätää, vielä ehdit mukaan!

• Matkalla maailman ympäri osa 1: Maija Kajanto - Taatelitalvi

• Matkalla maailman ympäri osa 2: Nicolas Barreau - Pienten ihmeiden kahvila

• Matkalla maailman ympäri osa 3: Hope Adams - Vaaralliset naiset

• Matkalla maailman ympäri osa 4: Jan-Philipp Sendker - Sydäntemme kaihoisa syke

• Matkalla maailman ympäri osa 5: Toshikazu Kawaguchi - Ennen kuin kahvi jäähtyy