Millaisia kirjoja haluaisin lukea loppuvuoden aikana?

Luontokirjojen ja elämäntaito-oppaiden parissa kohti vuoden viimeisiä päiviä

Syksy on vasta kolkuttelemassa ovella, kun kirjoitan tätä postausta kotikoneeni äärellä. Istun jalat ristissä pehmoisen pörrömaton päällä ja kuuntelen ikkunan takana ropisevaa vesisadetta.

Olen avannut kirjaston tietokannan ja selaan puhelimeltani uskollista lukulistaani. Pohdin, millaisia kirjoja haluaisin tulevien viikkojen ja kuukausien aikana lukea.

Olen viime aikoina huomannut, että kirjallisuuden lajityypit, joita yleensä tykkään lukea, eivät enää tuota samanlaista mielihyvää kuin aiemmin. Luulen, että olen lyhyen ajan sisään lukenut liian monta kirjaa, jotka ovat olleet aiheiltaan liian raskaita ja pitäneet sisällään liian monta surullista tarinaa.

Tällä hetkellä tuntuu, että haluaisin rauhoittaa levotonta mieltäni luontoelämyksien, elämäntaidon, tavallisen ihmisen elämään keskittyvien ja hyvää mieltä tuottavien teosten parissa. Haluan lukea tarinoita, jotka eivät aiheuta useamman päivän kestävää alakuloa. Haluan inspiroitua, innostua ja positiivisesti yllättyä lukemastani!

Kaipaan käsin kosketeltavia tarinoita juuri nyt, tässä hetkessä elettävästä elämästä.

Pidän vesisateesta, mutta tänä iltana mieleni ei tee lähteä ulos. Katselen ja kuuntelen vesisadetta mieluummin oman kotini pörröiseltä matolta käsin. Kaiken lisäksi kirjasto taitaa olla jo suljettu tähän aikaan illasta.

Onneksi elämme internetin ihmeellistä aikaa.

Kaikkien saavutettavissa oleva ja internetin syövereissä sijaitseva kirjaston tietokanta osoittautuu jälleen kerran oivalliseksi apuvälineeksi. Kirjoitan hakukenttään muutamia hakusanoja, joilla toivon löytäväni seuraavaa kirjastovierailua varten hyvän mielen kirjoja.

Ja niitähän löytyy, jos vain osaa etsiä. Kirjoitan uskolliselle lukulistalleni ylös muutamia mielenkiintoisilta ja tämän hetkiseen lukutarpeeseen sopivalta vaikuttavia kirjoja.

Loppuvuoden lukulistan kirjoittaminen osoittautuu mitä mainioimmaksi sadepäivän ajanvietoksi. Tunnen oloni keventyneen ja mieleni piristyneen pelkästään kirjaston tietokantaa tutkimalla ja uudenlaisista kirjoista tietoa hakemalla. Nämä kaikki lukulistalleni kirjoitetut kirjat tuntuvat - jos sallitte hienoisen kaunopuheisuuden - hivelevän sieluni syvimpiä sopukoita.

Suurin kysymysmerkki lienee, minkä kirjan lukisin ensimmäisenä, kun mieleni tekisi lukea kaikki kirjat kerralla. Tyypillinen lukutoukan ongelma. 😉

🍵

Millaisia kirjoja haluaisit lukea ennen vuoden vaihtumista uuteen?

Eeva-Liisa Kauhanen: Purrfulness, kissamainen mindfulness

Mindfulnessia ja tietoista läsnäoloa yhdessä kissan kanssa

Naks, naks.

Nostan päätäni ja höristän korviani.

Kuulen, kuinka avain kääntyy lukossa ja ulko-ovi aukeaa.

Haukottelen.

Hyppään kiikkustuolini syleilystä lattialle ja venyttelen jäseniäni makeasti.

Emäntä on tullut takaisin kotiin.

"Missäköhän emäntä on tällä kertaa käynyt?"

Kiiruhdan eteisen ovelle emäntääni vastaan. Ovi ei mielestäni aukene tarpeeksi nopeasti, joten yritän vetää sen terävillä kynsilläni auki.

*raps, raps

Ovi aukesi!

Emäntä astuu eteiseen minua lempeästi tervehtien ja kuulumisiani kysellen.

"Ethän ole tehnyt tuhmuuksia?"

"Purrr, en tietenkään!"

Kellahdan selälleni ja nautin saamastani huomiosta ja rapsutuksista.

Emäntä laskee reppunsa lattialle ja ottaa takin pois päältään.

Kyyristyn repun viereen odottamaan, josko se avautuisi ja paljastaisi, millaisia salaisuuksia se pitääkään sisällään.

"Kenties repussa on minulle jotain herkkua..."

Emäntä avaa reppunsa ja ottaa sieltä kirjoja yksi kerrallaan.

"Miau, taisit käydä taas kirjastossa? Melkoinen pino kirjoja!"

Mutta hetkinen, yksi kirja kiinnittää huomioni.

Siinähän on kissa.

"Vau, mikä mirri!"

Haistelen ja pusken kirjaa uteliaasti.

Yritän maistaa kirjan terävää reunaa, mutta saan emännältä nuhteita tekosestani. Kirjaston kirjaa ei mukamas saisi maistella.

Emäntä kertoo, että tätä kirjaa luetaan sitten iltaisin yhdessä. Se kertoo kuulemma tietoisesta läsnäolosta yhdessä kissan kanssa, ja emännän mukaan pääsisin osalliseksi mindfulness- nimisiin harjoituksiin.

"Purr, kaikkea sitä kissa kuuleekin!"

Jo saman illan aikana emäntä asettautuu sohvan nurkkaan lukemaan.

Hyppään syliin tutkimaan, josko minullekin olisi sylissä paikka varattuna. Alustan pehmoisilla tassuillani emännän housuja ja kiepahdan kehräten kerälle.

Vietämme iltaa kahdestaan hiljaisuuden vallitessa.

Höristän korviani kuunnellessani sadepisaroiden ropinaa ikkunan takana, nuuhkin ilmaa haistaessani emännän kupista leijailevan teen tuoksun ja tunnen emännästä huokuvan lämmön tassujeni alla. Suljen silmäni ja nautin. Tässä ja nyt on hyvä olla.

Emäntä lukee hetken ja laittaa sitten kirjan syrjään. Saan hänen jakamattoman huomionsa osakseni. Kehrään tyytyväisenä ja nautin hellästä silittelystä, sekä kahdenkeskisestä rupattelustamme.

Tämä taitaakin olla purrfulnessia parhaimmillaan.

Antoine Laurain: Punaisen muistikirjan nainen

Miksi valitsin kirjan?

Tutkin kirjastossa aikuisten kaunokirjallisuuden osastoa. Tällä kertaa tutkin erityisen tarkasti kirjahyllyjen ylintä osaa.

Hetken aikaa hyllyjä silmäiltyäni huomasin pienen, mutta kauniin harmaan kirjan. Kirjan nimi oli kirjoitettu harmaan sävyyn sopivalla kultaisella kaunokirjoituksella.

Kurkotin ylähyllylle ja otin kirjan käteeni. Käänsin kirjan ympäri ja luin takakannen kuvauksen.

Takakannen kuvaus kirjakauppiaasta, joka löytää roskasäiliön päältä hylätyn käsilaukun ja alkaa selvittää sen omistajaa käsilaukun sisällön perusteella, kuulosti todella mielenkiintoiselta tarinalta. Ajatukseni alkoivat maalailla, millaisen salapoliisitarinan kirja kätkeekään sisäänsä.

Halusin tutustua itselleni entuudestaan tuntemattoman kirjailijan tuotantoon.

Lukukokemus kirjan parissa

Aloitin kirjan lukemisen suurin odotuksin. En malttanut odottaa saadakseni selville, kuinka hyvä salapoliisi kirjakauppiaasta kuoriutuukaan!

Kirja tuotti kuitenkin pettymyksen - en saanut kirjalta sitä, mitä odotin. Koukuttavan salapoliisitarinan sijaan kirja tarjosi aimo annoksen romantiikkaa.

Linda Olsson: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Miksi valitsin kirjan?

Olin kirjastossa etsimässä uutta luettavaa. Kuljeskelin aikuisten kaunokirjallisuuden osastolla ja tutkin kirjojen selkämyksiä, kun silmiini osui kauniilla, mutta vaikealukuisella fontilla kirjoitettu kirjan nimi.

Otin kirjan hyllystä käteeni tavatakseni kirjan nimen.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Kuinka kaunis ja runollinen nimi!

Luin takakannen kuvauksen ja selasin sieltä täältä muutamia sivuja saadakseni tuntumaa kirjan ääneen. Hetken aikaa pohdittuani päätin ottaa kirjan mukaani luettavaksi.

Ensivaikutelma

Kansikuvan metsämansikoita tarjoavat kädet luovat luovat mielikuvan mansikanmakuisesta kesästä. Ennen lukemista ajattelin kirjan sijoittuvan kesään, mutta kesken lukemisen ymmärrän kirjan käsittävän kokonaisen vuodenkierron.

Takakannen kuvailun perusteella kirja pitää sisällään mahdollisesti melankolisen tarinan.

Lukukokemus kirjan parissa

Kirja kertoi, kuten odotinkin, sävyltään hieman melankolisen tarinan vanhan ja nuoren naisen välisestä ystävyydestä, sekä heidän menneistä muistoistaan. Harmikseni en kuitenkaan päässyt tarinaan sisälle. Tarina jäi hieman ontoksi - aivan kuin siitä olisi puuttunut jokin erittäin tärkeä koukku, joka imaisee lukijan mukaansa.

Kirjan parhain puoli oli ehdottomasti kirjailijan käyttämä erittäin kaunis kieli. Rakastuin eritoten kirjan luontokuvailuun.

Sisäinen tahtojen taistelu kirjastossa

En lainaa kirjoja, en

Lukutauko.

Tunnustelen ja makustelen sanaa kieleni päällä.

Lukutauko. Tauko lukemisesta. Kuukausi ilman kirjoja. Aika ilman sivujen kääntelyä, sanojen ymmärtämistä ja katseen seuraamien rivien vaihtumista.

Kuulostaa hyvältä. Päätän pitää lukutauon.

Päätän, että seuraavalla kirjastovierailulla vain palautan lukemani kirjat takaisin kirjastoon, enkä sillä kertaa jää etsimään itselleni uutta luettavaa.

Laitetaanpa suunnitelma toimeen!

Muutaman päivän päästä koittaa aika palauttaa luetut kirjat takaisin kirjastoon. Pakkaan kirjat reppuuni ja kävelen kirjastoon.

Menen suoraan palautusautomaatille.

Piip, piip. Lue kirjan viivakoodi alla.

Piip, piip. Laita kirja vasemmalla olevaan laatikkoon.

Piip, piip. Haluatko kuitin? Ei, kiitos.

Noin, tehtävä suoritettu! Sitten vain takaisin kotiin.

Nostan repun selkääni ja kävelen kirjaston ulko-ovia kohti. Kulkiessani vilkaisen kirjahyllyä, jossa varatut kirjat odottelevat noutajaansa.

"Ehkä kuitenkin yksi kirja...?"

"Ei! Ole hyvä ja poistu kirjastosta."

"Kyllä kai yhden kirjan voi lainata...?"

"Ei! Muista suunnittelemasi lukutauko. Ole hyvä ja poistu kirjastosta!"

"Hitsi, miten houkuttelevasti nuo kirjat on aseteltu hyllyyn. Jos kuitenkin pikkuisen kävisin vilkaisemassa, millaisia kirjoja hyllyistä voisikaan löytyä...?"

"Ei, ei, ei! Älä vilkaise mitään, äläkä lainaa yhtään mitään! Nyt, ole hyvä ja poistu kirjastosta!"

"Huokaus... Jos niin sanot..."

Luon viimeisen kaihoisan katseen hyllyssä odotteleviin kirjoihin ja astun muutaman askeleen eteenpäin, mutta pysähdyn tuntiessani lukemattomien tarinoiden vetovoiman.

Käännän katseeni kirjoista pois, pudistelen päätäni ja yritän saada ajatukseni takaisin kasaan. Kerättyäni kaiken tahdonvoimani astelen kirjastosta ulos.

Seuraavana päivänä kuukauden mittaiseksi suunniteltu lukutauko haihtuu savuna ilmaan, kun palaan takaisin kirjastoon ja lainaan sieltä kaksi kirjaa.

Marjut Hjelt: Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa

Kirja, jota piilottelin selkäni takana

Olin käymässä kirjastossa, kun päätin yllättäen poiketa lasten- ja nuorten osaston puolelle. En nimittäin aikuisiälläni ole lasten- ja nuorten kirjoja pahemmin tutkinut.

Siirryin aikuisten kaunokirjallisuuden osastolta tyhjyyttään ammottavalle lasten- ja nuorten osastolle. Kiertelin osastoa hitaasti ympäri ja silmäilin kirjahyllyissä lepäävien kirjojen selkämyksiä. Osasto ei ollut suuren suuri, joten se oli nopeasti katseltu läpi.

Päätin palata takaisin aikuisten osaston puolelle uutta luettavaa etsiskelemään.

Kulkiessani pysähdyin yllättäen, sillä luulin nähneeni silmäkulmastani jäniksen tuijottamassa minua kirjahyllyn uumenista. Käänsin katseeni hyllyä kohti, katsoin tarkemmin - ja toden totta - kirjahyllyssä oli jänis!

Tosin elävän pitkäkorvan sijaan kirjahyllyssä oli todella kauniilla jäniksen kuvalla varustettu kirjan kansikuva.

Otin kirjan käteeni tarkemmin ihasteltavaksi. Tunsin, kuinka sisäinen lapseni puhisi innosta ja halusi ehdottomasti ottaa kirjan mukaani kotona luettavaksi.

Voisinko minä, aikuinen ihminen ottaa lasten kirjan lainaan?

Vilkuilin varovasti ympärilleni - osasto oli edelleen tyhjä muista ihmisistä. Kukaan ei huomaisi, jos ottaisin kirjan mukaani. Päätin kuunnella sisäistä lastani ja toteuttaa sen hartaan toiveen - kirja lähtisi mukaani!

Nappasin kirjan kainalooni ja kipitin nopeasti kohti lainausautomaattia. Aikuisten osaston ohi kulkiessani piilottelin kirjaa selkäni takana muilta kirjastossa asioivien ihmisten katseilta piilossa.

Piip, piip.

Luin kirjan viivakoodin lukijan alla, sujautin kirjan reppuni suojiin ja poistuin kirjastosta kotia kohti. Tällä kertaa aikuisten kaunokirjallisuuden kirjat jäivät tutkimatta.

Kotiin päästyäni otin kirjan esille. Tarkempi tutkiskelu osoitti, että kirja, jonka luulin sisältävän satumaisia tarinoita jäniksestä olikin itse asiassa lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja.

Aivan, siitä tuleekin kirjan alaotsikon nimi jänis maailman myyteissä ja tarinoissa.

Tiesin ennen kirjan lukemista yhden myytin jäniksestä, joka valmistaa kuun pinnalla riisikakkuja. En tosin tiennyt, miksi pitkäkorva joutui kuuhun. Oliko kyse vahingosta, vai kenties rangaistuksesta tuhmalle pupulle? Kuun pinnalla olevan jäniksen tarina oli onneksi kirjassa mukana ja antoi pohtimiini kysymyksiin vastauksia.

Nyt tiedän myös, mistä sanonta "Huh, hellettä!", sanoi pupu pakkasella, on peräisin.

Tämä lapsille ja nuorille suunnattu tietokirja oli oikein viihdyttävää luettavaa myös aikuiselle.

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Rakkain omistamani kirja

Meillä kaikilla lukijoilla on olemassa kirja, joka on meille se kaikista rakkain. Tässä on omani tarina.

Olin asioimassa kirjakaupassa, kun kirjakaupan myyjä sattui huomaamaan kiinnostukseni Japanista kertovia kirjoja kohtaan. Myyjä johdatti minut erään kirjahyllyn äärelle ja poimi sieltä Mia Kankimäen kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

Myyjä selitti lyhyesti kirjan juonen ja kertoi omasta lukukokemuksestaan kirjan parissa. Kuuntelin selostusta suurella mielenkiinnolla. Kirjan esittelyn jälkeen vaihdoimme myyjän kanssa muutaman sanan japanilaisista puutarhoista. Keskustelumme myötä päätin lisätä kirjan muiden ostosteni sekaan.

Kotiin päästyäni otin kirjan esille, asettelin itseni mukavasti sohvan nurkkaan, aloitin lukemisen ja... Olin heti koukussa!

Kankimäen tarina kyllästymisestä jokapäiväiseen oravanpyörään ja siitä irrottautumiseen, sekä hänen tekemästään matkasta Japaniin etsimään ja tutkimaan Heian- kaudella elänyttä hovinaista, Sei Shōnagonia, pitivät minut tiukasti otteessaan. Ihastelin hänen rohkeuttaan hypätä tuntemattomaan.

Ihastuin Kankimäen tarinankerrontaan ja tyyliin kirjoittaa. Kirja oli sekoitus päiväkirjamaista kertomusta Kankimäen kokemuksista Japanissa, sekoitettuna faktatiedolla Heian- kaudesta, hovielämästä sekä tietenkin Sei Shōnagonista. Kirsikkana kakun päällä on Kankimäen koko kirjan ajan kuin läheisen ystävän kanssa käymä kuvitteellinen keskustelu Sein kanssa.

Vietin monta ihanaa iltapäivää kirja kädessäni lukien ja haaveillessani olevani itsekin keskellä Kioton upeita maisemia. Kirja itse asiassa antoi itselleni rohkeutta toteuttaa itsenäinen ulkomaanmatka ja seikkailu Japanissa.

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin tarjoaa joka ikinen lukukerta unohtumattoman lukukokemuksen, jonka myötä kaukokaipuu Kiotoon on taattu.

Olen ikuisesti kiitollinen kirjakaupan myyjälle, joka rautaisella ammattitaidollaan osasi ohjata minut täydellisen kirjan pariin. Ilman hänen apuaan tämä helmi olisi voinut jäädä kokonaan löytämättä.